Digitaalinen jalanjälki on osa yksilöiden ja yritysten identiteettiä

Luin äskettäin Antti Isokangaan ja Riku Vassisen kirjan Digitaalinen jalanjälki. Tämä on sellainen kirja, jonka toivon, että olisin lukenut ennen bloggaamisen aloittamista. Kirja kiteyttää asiat, joita olen vuoden aikana blogatessani ikään kuin kantapään kautta oppinut.

Viimeisen vuosikymmenen aikana käymäni koulutukset ovat olleet valtava kulttuurillistamisprosessi. Nyt olen vaiheessa, jossa energisoidun omaksumistani yleisistä toimintatavoista ja ajattelumalleista pois oppimisesta – oli kyse kristinuskosta, markkinoinnista, coachingista tai henkilöarvioinnista.

Digitaalisessa jalanjäljessä on kyse markkinoinnista internet-aikakaudella. Maailma on markkinoinnin kannalta muuttunut radikaalisti, mutta toisaalta se ei ole muuttunut. Internetmarkkinoinnista on hypetetty jo aika pitkään, mutta konkreettiset hyödyt jäävät valtaosalta yrityksiä saavuttamatta. Asiat voi tehdä niin tuhannella tavalla väärin. Siksi tällainen jalat maassa pitävä opus on erittäin tervetullut.

Kannattaako yrityksen blogata?

Moni varmasti tuntee Jari Parantaisen, joka on tehokkaasti käyttänyt bloggaamista ja kirjojaan oman asiantuntemuksensa myymisessä. Hän on rakentanut asiantuntijuudelleen vahvan digitaalisen jalanjäljen, ja ”ominut” itselleen tietyt hakusanat googlessa (“sissimarkkinointi”, “gurumarkkinointi“). Itsekin olen yrittänyt samaa strategiaa sanalla henkilöarviointi. Suppilostrategiani kuitenkin ontuu, koska huomaan toistuvasti kirjoittavani henkilöarvioinnista itsessään varsin vähän. Olen niin kiinnostunut kaikesta, mihin henkilöarviointi on yhteydessä (esim. coaching, talent management).

En ole ainakaan vielä päässyt blogia kirjoittamisella koville tuntipalkoille. Olen kuitenkin oppinut kiteyttämään omaa ajatteluani. Tutkijaluonteelleni on haaste kiteyttää ja yksinkertaistaa tietämys vastaanottajan kannalta helposti kulutettavaan muotoon. Arvostan myös mahdollisuutta palata muutaman kuukauden tai vuoden päästä jälleen tekstieni äärelle, ja todeta nöyränä niiden keskenkasvuisuus (mikä sekin on yksi egoni tapa tehdä itsestään tärkeä). Kiitos kaikille niille ihmisille, joita olen voinut koskettaa tai joihin olen saanut tutustua kirjoittamisen johdosta.

Tunne itsesi tutustumalla digitaaliseen jalanjälkeesi

Psykologin näkökulmasta digitaalinen jalanjälki on osa identiteettiämme. Se on jatke/ilmenemä sille kuka yksilö ja organisaatio kokee olevansa. Rakennamme verkossa identiteettiämme dynaamisesti vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa. Tämä jatkuva dialogi kehittää ja pitää yllä kokemusta itsestäni.

Digitaalinen jalanjäljessä psykologiset motiivimme näyttäytyvät hyvin selkeästi: Miksi oikeastaan kirjoitan tätä blogia? Ohjaako minua tarve saada muiden hyväksyntää ja osoittaa oma nokkeluuteni? Vai uskonko että ollessani avoin siitä kuka olen ja mitä ajattelen, systeemi ympärilläni alkaa elää, ja tästä seuraa elämäni kannalta merkityksellisiä asioita tavalla jota en voi ymmärtää. (Omalla kohdallani todennäköisesti molemmat pitävät paikkansa). Aktiivinen läsnäolo verkossa edistää itsetuntemustamme.

Bloggaaminen on minusta myös hyvä kirjoittajakoulu, jos jaksaa vain pysähtyä reflektoimaan tekstinsä äärelle. Jokainen artikkeli muodostaa itsessään pienen oppimissyklin. Mietin, että kenties jokusen vuoden kuluttua ajatukseni ovat kypsyneet kirjaksi kuten Antti Isokankaalla ja Riku Vassisella.

Haluatko pysyä ajantasalla tekemisistämme?

Jos tykkäsit tästä tekstistä, kannattaa tilata uutiskirjeemme. Saat tietoa uusista näkökulmista ja tapahtumista sivuillamme. 

Jätä kommentti

Blogi

Ajatuksia metataidoista ja aikuisiän kehityspsykologian soveltamisesta työelämään.

Arkistot
Blogin kategoriat

Tilaa uutiskirje

Ja olet perillä uusista tapahtumista, sisällöistä ja palveluista.