KEhitystasot

Kehitystasoja voidaan kuvata useilla eri teorioilla, ja näiden välillä on merkittäviä yhtäläisyyksiä. Työelämän tarpeita ajatellen voidaan tehdä karkea jako ajattelun kehityksen ja sosio-emotionaalisen kehityksen välillä.

Ajattelun kehitys

Elliott Jaquesin mukaan työ on ensisijaisesti oman harkinnan käyttöä tavoitteisiin suuntautuneen toiminnan ohjauksessa. Liian usein työelämässä keskitytään eroihin ihmisten näkyvässä käyttäytymisessä eikä eroihin heidän tavassaan ajatella, mikä on käyttäytymisen taustalla. Seuraavassa on muutamia näkökulmia teemaan.

Usein kognitiivinen kehitys sekoitetaan älykkyyteen. Älykkyystestit mittaavat ihmisen kykyä ratkaista ongelmia, joihin on pääteltävissä yksiselitteinen ratkaisu, ja suhteuttavat tämän muiden ihmisten kykyihin. Älykkyystestit ovat edelleen yksi parhaista tavoista ennustaa työssä suoriutumista, mutta niihin liittyy useita ongelmia, kuten että älykkyyttä ei voi kehittää aikuisuudessa. Sen myös herättää kysymyksiä, että autistinen ihminen voi olla todella älykäs, mutta kyvytön toimimaan muutoksia sisältävässä sosiaalisessa ympäristössä. 

Keskeinen ongelma liittyy siihen, mitä älykkyystestit eivät mittaa: Ihmisten kykyä navigoida oikean liiketoiminnan ja elämän ongelmissa, jotka eivät ole luonteeltaan teknisiä. Kun meidän esimerkiksi pitää päättää laitammeko välit poikki ikävästi käyttäytyvään ystävään, kyky nähdä yksi oikea ratkaisu nopeasti ei ole kovin keskeistä. Kohdatessamme tällaisia viheliäisiä ongelmia meidän tulee määrittää ongelma, hakea sen ratkaisemiseen tietoa, kehittää vaihtoehtoisia ratkaisuita ja arvioida näiden ratkaisuiden soveltuvuutta kyseisessä kontekstissa. Voisimme kutsua tätä viisaudeksi. Tämä on se, mitä kehityspsykologinen tutkimus ja arviointimenetelmät tutkivat – eroja ihmisten harkinnan käytössä kohdattaessa viheliäisiä ongelmia, joita ei ratkaista suoraan älyllä ja logiikalla. Aikuisiällä älykkyyden korrelaatio kognitiiviseen kehitykseen on noin 0,5.

Ajattelu on vaikeaa. Ei riitä, että ajattelet jotain ja vain sanot sen. Sinun pitää formuloida ensin ongelma, miettiä eri vaihtoehtoja siihen, käydä näiden välillä vuoropuhelua ja priorisoida niitä jollain tapaa. Ajattelun laadun kannalta on tärkeää ja vaikeaa kyky ihmisen kyseenalaistaa omia ajatuksiaan, mitä voisi kutsua älylliseksi nöyryydeksi. Ilman sitä, ihmisen havaitsemien vaihtoehtojen määrä on rajallinen ja hänen ei ole mahdollista tehdä tietoisia valintoja koska ei saa etäisyyttä preferenssiensä ja arvolatauksiinsa. Älyllinen nöyryys on tärkeä taito erityisesti johtotehtävissä toimiville ihmisille. 

Älyllisen nöyryydenkehittymisen kolme päävaihetta.

TietokäsitysAjattelutapa
3. ReflektiivisyysVaikka tietäminen on epävarmaa, voidaan esittää perusteltuja väitteitä jonkun ratkaisun paremmuudesta kulloinkin harkittavana olevaan ongelmaan.
2. RelativismiHenkilö myöntää tietämisen epävarmuuden ja rajat. Tieto perustuu evidensseistä tehtyihin subjektiivisiin tulkintoihin. Ei ole oikeaa ja väärää.
1. AbsolutismiHenkilö näkee tiedon varmana, ja ongelmiin on olemassa oikea vastaus. Tieto on auktoriteeteillä, ja se ilmenee konkreettisina tosiasioina.

Älyllistä nöyryyttä ja sen kehitystä on tutkittu maailmalla ja myös Suomessa. Voit tutustua Suomalaiseen tutkimukseen tässä kirjassa. Erityisen hyödyllinen on King & Kitchenerin reflektiivisen harkinnan malli, jossa ihmisille annetaan pohdittavaksi väärin-strukturoituja ongelmia tai dilemmoita ja pyydetään heitä perustelemaan oman näkemyksensä. Tutkimusten mukaan suomalaisesta aikuisväestöstä vajaa parikymmentä prosenttia näkee tiedon absoluuttisena totuutena. Näillä henkilöillä on vahva tarve löytää oikeita vastauksia, eivätkä he juurikaan vaivaudu perustelemaan loogisesti, mikä on heidän mielestään ”totta”. He eivät koe tietoa kontekstuaalisena ja subjektiivisena asiana, joka suodattuu heidän omien havaintojensa ja arviointikriteeriensä läpi. Tieto on heille totuus eikä tulkinta havainnoista, todisteista ja tapahtumista. Tämä käsitys johtaa kyvyttömyyteen problematisoida totuttua ja nähdä tilanteita eri näkökulmista. Arjen työssä tämä tarkoittaa sitä, että ihminen kokee usein, että systeemi ei toimi, että joku on antanut hänelle väärää tietoa, että joku on ollut huolimaton, tai että jotain pitää syyttää. Tällaisen ihmisen kyky toimia epäselvissä tilanteissa on heikko. Voisi sanoa, että nykypäivän työelämässä toimiminen edellyttää epävarmuuden sietämistä, eräänlaista epävarmuusymmärrystä.

Nykyinen kehityspsykologinen tutkimus on osoittanut, että ihmisen kognitiivista suoriutumista väärin-strukturoiduissa ongelmissa voidaan arvioida yhdellä hierarkiseksi kompleksisuudeksi kutsutulla suureella. Arviointi perustuu siihen, että ajattelun rakenne erotetaan sen sisällöstä. Usein ihmiset kiinnittävät huomiota omien ja muiden ajatusten sisältöön, mutta eivät rakenteisiin tai tapaan jolla ajattelemme, vaikka se on usein paljon määrittävämpi tekijä heidän ajattelulleen ja käytökselleen. Esimerkiksi jos henkilö hahmottaa asiat vain yhden abstraktin kategorian varassa, hänelle on mahdollista tietyn tyyppiset tietämisen tavat. Monen tyyppisten evidenssien ja näkökulmien huomioon ottaminen ja arviointi edellyttävät kompleksisempaa ajattelua, jossa on mukana useita abstrakteja kategorioita – kyse on raskaammasta ajattelutyöstä. Myöhemmin tämä kehittyy systeemiajatteluksi, jossa ihminen ajattelullaan koordinoi kokonaisia abstrakteja systeemejä. Tätä seuraa integratiivinen ajattelu, jossa mieli koordinoiva useita systeemeitä universaalien periaatteiden avulla. Aikuisten ajattelun korkeimpien muotoja voidaan kuvata monella termillä, kuten integroiva ajattelu, dialektinenajattelu, syntetisoivaajattelu, systeeminen ajattelu, metasysteeminen ajattelu, holistinen ajattelu… Jokaisessa tapauksessa, taustalla on kasvava kompleksisuus näkökulmissa, joita ihminen pystyy ottamaan. Hierarkinen kompleksisuus vaikuttaisi selittävän ihmisten suoriutumisen myös vähemmän kognitiivisiksi miellettyjä toimintoja sisältävillä elämän osa-alueille kuten moraalista (Kohlberg) tai sosioemotionaalista kehitystä (Kegan).

Kuviossa pistemäärät kuvaavat hierarkisen kompleksisuuden mitta-asteikkoa. Tarkempi akateeminen kuvaus tasoista löytyy täältä

Sosioemotionaalinen kehitys

Yleensä kehitystasoja tarkastellaan sosioemotionaalisesta näkökulmasta, joka käsittää sen miten identiteettimme ja tunne-elämämme rakentuu vuorovaikutuksessa muihin. Robert Keganin mukaan aikuisuudessa tyypillisimmät kehitysvaiheet ovat ulkoaohjautuva, itseohjautuva ja myötäluova mieli. Keganin teoria on hyvin yhtenevä Mielen toimintalogiikat -profiilin taustalla olevaan Jane Loevingerin kehittämän mallin kanssa, jossa vastaavat tasot ovat Diplomaatti, Saavuttaja ja Myötäluoja. Alla olevista kuvista, voit tutustua tarkemmin kumpaankin.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Useimmat testaamamme ihmiset demonstroivat kahta tai useampaa tasoa kuvaavaa ajattelua. Palauteraporttimme pyytävät arvioitavaa vertailemaan kahdelle eri tasoille tyypillisiä käyttäytymis- ja ajattelumalleja. Tällöin tarkastelusta tulee dynaamisempaa, ja vältämme lokeroinnin. 

Kun ihmisille annetaan empiirisissä tutkimuksissa pohdittavaksi eri tilanteita ja konteksteja, heidän demonstroimansa kehitystasossa on yleensä varsin vähän vaihtelua. Esimerkiksi ihmisen tapa kohdata parisuhteensa ja työnsä ongelmat on 80% todennäköisyydellä 1/5 kehitystason sisällä toisistaan.

Arvioinneissa annetut tulokset ovat keskiarvoja siitä mitä havaitsemamme korkein taso on. Tasoissa tapahtuvaa vaihtelua voidaan hahmottaa esimerkiksi seuraavilla termeillä. 

  • Optimaalinen taso: Korkein taso, jonka hän voi saavuttaa optimi tilanteessa ilman tukea
  • Tuettu taso: Taso tai potentiaali, jonka henkilö voi saavuttaa tuettuna (mentorit, valmentaja, tukiverkosto). 
  • Ainutlaatuinen poikkeama: Korkean tason ymmärrys tai hetkellinen valaistumisen tila, jonka henkilö on hetkellisesti saavuttanut.
  • Funktionaalinen taso: Normaali taso epäsuotuisissa olosuhteissa 
  • Kehityksellinen riski: Taso emotionaalisesti, mentaalisesti tai fyysisesti erittäin rasittavissa tilanteissa. 

Sovellamme työssämme kehitystasoja kevyesti, koska ihmiset näkevät nämä helposti tikapuina, joita heidän tulisi kiivetä. Emme usko, että ihmiset kasvavat pitämällä heitä vasten ennalta määriteltyä erinomaisuuden mallia, antamalla hänelle palautetta siitä, miltäosin he jäävät vajaaksi tästä ja pyytämällä kuromaan aukot. Emme myöskään lupaa saada aikaiseksi ihmisissä laajaa transformaatiota tai vertikaalista kasvua, koska ne ovat niin monen tekijän summa ja loppukädessä Herran hallussa.

Seuraavassa muutamia ajatuksiamme siitä, mitkä asiat voivat edesauttaa elinikäistä oppimista ja kehitystä.

Perustan luominen. Fokuksemme ei ole niinkään opettaa ihmisiä ajattelemaan “korkeammalla” tasolla kuin tarjota vahvan pohjan kasvulle. Vertikaalinen kehitys on kuin pilvenpiirtäjän rakentamista: on tärkeää ensin luoda kunnollinen vakaa perusta, joka toimii ylempien tasojen tukena. Tavallaan vertikaalinen kehitys on kuten onnellisuuskin, usein oikukas sivutuote jostain muusta. Vertikaalisen kehityksen ylikorostamisella on usein kielteisiä vaikutuksia. Tämä sanottuna, ymmärtäessämme syvemmin jonkun kehityshaasteita voimme antaa hänelle vilauksia, siitä mitä laadukkaampi ajattelu saattaisi oll ahänelle.  

Keho. Koska kehitys edellyttää  kompleksisuuden eli asioiden joita emme hallitse kohtaamista, se on usein stressaavaa ihan fysiologisesti. Tämän vuoksi on tärkeää rakentaa resilienssiä, jossa keskeinen taito on kyky tunnistaa ja vapauttaa oman kehon jännityksiä.

Oppiminen. Kehitys ja oppiminen ovat erottamattomasti yhteydessä toisiinsa. Suosittelemme ihmisiä tekemään jatkuvasta elinikäisestä oppimisesta itselleen tavan. Tässä voidaan soveltaa erilaisia oppimissyklejä.

Optimaaliset haasteet. Tarkoitus ei ole saavuttaa tiettyä kehitystasoa, vaan löytää optimaalinen suhde elämässä ja työssä kohdattavien haasteiden ja oman kapasiteetin välillä. Jos haasteita on liian vähän tai liikaa, kasvua ei tapahdu. Suoriutuminen tapahtuu kun ihmisellä on riittävä osaaminen ja ympäristö tukee häntä. Kehitykselliset arviot voivat auttaa löytämään oikean tasapainon. 

Kehityksen myötä ongelmat eivät katoa elämästämme mutta suhteemme niihin muuttuu. Tasot eroavat siinä miten ihmiset tarkastelevat toisia, kuinka paljon heillä on itsetuntemusta ja kuinka he havaitsevat roolinsa organisaatiossa. Sama teema, kuten tunneäly tai palautetaidot, näyttäytyy hyvin erilaisena riippuen siitä missä vaiheessa omaa kehitystaivaltaan henkilö on.

Kehitykseen liittyy esimerkiksi seuraavia positiivisia piirteitä:

  • Pienempi tarve varmuudelle ja ympäristön kontrolloinnille.
  • Kyky hyväksyä epäselvyyttä skeä ristiriitoja. 
  • Suuuremman itsetietoisuus (varsinkin omista heikkouksista)
  • Kyky ymmärtää toisten ihmisten ja sidosryhmien kuten asiakkaiden näkökulmia sekä hyödyntää niitä osana toimintaansa ja päätöksentekoaan.
  • Laajempi vastausrepertuaari muuttuviin tilanteisiin. 
  • Kyky kyseenalaistaa ja kehittää olemassa olevia käytäntöjä.

Korkeammat kehityksen tasot eivät välttämättä korreloi aina tehokkaamman johtamisen kanssa. Reflektointikyky voi esimerkiksi hidastaa päätöksentekoa tai vaikeuttaa kommunikointia konkreettisemmin asiat hahmottavien ihmisten kanssa. Varsinkin jos henkilön pomon “mindset” on kompleksisuudeltaan matalampi, he ovat vaarassa ajautua konfliktiin keskenään tai ainakin alaisen motivaatio kärsii. 

Kehityksellinen apartheid on kyllä uhkakuva, josta meidän tulee olla tietoinen. Tätä kuten mitä tahansa työkalua ja teoriaa, voidaan käyttää niin hyvään kuin pahaan. Väistämättä jotkut ihmiset ymmärtävät ja soveltavat niitä yksioikoisesti. 

Arvioinneissamme, kuten Mielentoimintalogiikoissa ja LDMAssa tuloksena on pistemäärä, joka auttaa arvioitavaa ymmärtämään omaa ajatteluaan ja identiteettiään vasten suuressa kuvassa havaittua kehityskaarta. Keskustelun tarkoitus on katsoa, mitä tämä tarkoittaa juuri hänelle kuin että vertailisi itseään muihin. 

Tilaa uutiskirje

Ja olet perillä uusista tapahtumista, sisällöistä ja palveluista.