Mitä päällimmäisiä ajatuksia tai fiiliksiä sinulle jäi Metataitoklinikasta?

“Tämä prosessi antoi minulle selkeän näkymän useisiin sellaisiin asioihin, joita olen jo pidempään pohtinut, sekä työn että oman elämäni suhteen.

Olen työskennellyt koulutuksen parissa lähes koko työurani, opettanut ala- ja yläkoulussa, toiminut rehtorina sekä kouluttanut opettajia ja rehtoreita. Minulla on myös oma firma, jonka kautta koulutan ja valmennan. Vastatessani Metataitoklinikan matkalla esitettyihin kysymyksiin, yritin miettiä itseäni ja roolejani erilaisissa työyhteisöissä. Keskityin arvioimaan omaa fokustani eri rooleissa sekä niiden merkitystä minulle ja organisaatioille.

Oivalsin, että kaikki ne haasteet, joita minulla on työ- tai omassa elämässäni ollut, eivät välttämättä liitykään yhteisöön, vaan omiin sisäisiin ristiriitoihini. Olen erittäin herkkä ja empaattinen, koen helposti ongelmia asioissa, joita muut eivät edes huomaa. Vahvasti tuntevana olen kuormittanut itseäni ja myös muita. Valmennusprosessin myötä huomasin, että kaikesta koulutuksesta sekä työ- ja elämänkokemuksesta huolimatta olenkin jäänyt jumiin siihen, mistä työelämässä lähdin liikkeelle 15-vuotiaana. Olen mennyt jokaiseen rooliin omana itsenäni, jokseenkin sinisilmäisenä, tekemään sitä mitä osaan. Jollen jotain osannut, opettelin nopeasti. Ajatuksenani on aina ollut annettujen asioiden hoitaminen siten, että muilla työyhteisössä on kaikki hyvin. Samalla olen kuitenkin havainnut runsaasti epäkohtia ja halunnut kehittää toimintatapoja paremmiksi. Nyt vihdoin ymmärrän, etten enää voi mennä erityyppisiin työtehtäviin samalla palavalla moodilla kuin aikuisuuden kynnyksellä. Tämä lienee asia, joka on koko ajan harannut omaa hyvinvointiani vastaan.

Kun aikoinaan lopetin rehtorin työt, pikkuveljeni totesi sen olevan onni, koska hänen mielestään en sopinut siihen hommaan lainkaan. Loukkaannuin hänen sanoistaan ja kerroin, kollegojen, alaisten, nuorten ja vanhempien antaneen päinvastaista palautetta. Siihen hän sanoi: ”Tottakai olet hyvä työssäsi, mutta onko se työ sinulle hyväksi?” 

Tiedän ja tunnen, milloin työni ei ole ollut minulle hyväksi. Niissä tilanteissa olen yrittänyt muokata sekä työtä että itseäni, jotta kuormitus vähenisi. Olen jatkuvasti opiskellut jotain uutta, ajatellut tarvitsevani lisää jotakin. Se, että hain jotain muuta työn rinnalle ei ollutkaan tarvetta osaamisen kehittämisestä vaan merkki siitä, ettei työ ole antanut minulle riittävää merkitystä. Huomaan olevani jämähtänyt.

Olen vaihtanut työnkuvaa usein, ja minua on myös siirretty ratkaisemaan mahdottomalta tuntuvia tehtäviä, avaamaan työyhteisöjen solmuja ja kehittämään uusia toimintamalleja. Minut on tunnettu henkilönä, joka tarvittaessa taivuttaa tuulimyllyt. Sellaista työtä en enää jaksa tai halua. Käsitykseni omasta pystyvyydestä on ollut vääristynyt. Toki minä pystyn, mutta sellainen kuormittaa minua todella paljon. Olen fyysisesti ja henkisesti väsynyt tehtyäni samantyyppisiä muutoksia muiden puolesta niin monta kertaa.

Siitä kierteestä en olisi osannut hypätä ulos ilman Metataitoklinikkaa. Tämän prosessin rohkaisemana olen nyt hakenut ihan toisenlaista työpaikkaa ja uutta urapolkua.”

Kertoisitko tarkemmin lisäarvosta, jota sait Metataitoklinikasta?

“Tämä prosessi auttoi zoomaamaan mennyttä ja katsomaan asioita uusista näkökulmista. Kaikki tekstit, kaaviot, kysymykset ja videomateriaali oli koottu selkeiksi kokonaisuuksiksi. Runsaan sisällön lisäksi pidin mahdollisuudesta peilata itseä ja omia toimintatapoja tavanomaista syvällisemmin. Tuntui kuin olisin ollut koko ajan näköalapaikalla. Näin itseni ja kokonaisuuden, menneisyyden ja ehkä myös tulevaisuuden. Materiaalissa oli paljon sellaista, mikä ei välttämättä sovellu koulumaailmaan, mutta kuitenkin joustavasti kaikkiin tilanteisiin, joissa ihmiset ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Oli todella helppoa asettua ajatuksissaan erilaisiin rooleihin ja katsoa asioita omia tottumuksiaan laajemmin.. Pidin tosi paljon siitä, että sisältö oli tiivistä ja kysymykset monimerkityksellisiä. Jos minulla olisi ollut aikaa, olisin saattanut pohtia yksittäisiä kysymyksiä päivän ja vasta seuraavana päivänä kirjoittanut vastauksen. Minusta ne olivat todella hyviä. Välillä tuntui siltä, että oivallukset oli sisällytetty kysymyksiin. Ne eivät pakottaneet, mutta antoivat mahdollisuuden avata omaa jumiutunutta ajattelua. Se oli minulle yksi prosessin parhaista kokemuksista. Arvostan myös sitä, että tarjolla oli runsaasti lisämateriaalia, johon pystyi halutessaan palaamaan ja lukemaan lisää. Koin artikkeleiden olevan huolella valittuja ja sopivasti mitoitettuja.

Minulle tärkeää prosessissa oli joustavuus sekä se, että eri näkökulmat ja kerrokset pysyivät näkyvissä koko ajan. Se auttoi minua ajattelemaan kokonaisuutena matkaa, jota olen tehnyt kasvaessani teinivuosien innostujasta 57-vuotiaaksi asiantuntijaksi. Sain kurkistaa kaikkiin työtehtäviini ja -rooleihini, muistella organisaatioita ja työyhteisöjä sekä niiden vaikutusta ammatilliseen kasvuuni ja elämänilooni. Prosessin edetessä nämä kokemukset tuntuivat kulkevan osin eri raiteilla, välillä yhdistyen, välillä  rinnakkain ja välillä joku jäi taakse. Se kaikki on kuitenkin kuljettanut minua sinne, minne haluan mennä. Nyt olen läsnä tässä ajassa ja elämäntilanteessa kerrostuneesti.

Koen hakeneeni omat palaset itseeni takaisin kaikista aiemmista töistä ja työpaikoista, kaikista hyvistä ja huonoista puolistani sekä kaikista haaveistani ja toiveistani. Tunnen tähän hetkeen kiteytyvän kaiken oleellisen, tärkeän ja itselleni merkityksellisen. Haluan viipyillä tässä ajatuksen tilassa. Olen saanut kaikki minuuteni osat takaisin ja minun on mahdollista tehdä itselleni sitä hyvää, mitä haluan. Kysymysten avulla kiteytyneiden oivallusten myötä tiedän myös tavan, jolla sen teen. Tämä tunne on minulla hirveän vahvana tällä hetkellä. Se ei ole älyllinen oivallus, vaan enemmänkin laskeutunut ymmärrys. 

Minussa kulki koko tämän prosessin läpi sellainen tunne, että nyt on lupa kerrankin kuunnella vain omia tarpeita ja toiveita. Valmennusprosessi antoi minulle luvan tarkkailla elämääni ja sain näkymän siihen, miten on mahdollista saavuttaa tasapaino asioiden välillä sekä töissä että omassa elämässäni. Ajatellessani tätä tunnen hyvää väreilyä kehossani. Prosessi antoi käyttööni joustavan skaalan, jota voin venyttää tai tiivistää, ja josta voimaannuin ihan hirveästi.

Kirjoittaessani vastauksia minusta tuntui, että minulla on lupa olla empaattinen itselleni. Minulla on lupa kuunnella omia tarpeitani. Puhun aina muille merkityksellisyydestä, mutta sanana se on vääristynyt mielessäni. Olen kokenut työni merkitykselliseksi, lähinnä saamani palautteen perusteella. Tiedän liikuttaneeni vuoria, pelastanut henkiä ja saanut paljon hyvää aikaiseksi. En kuitenkaan ole koskaan osannut ajatella asiaa siten, että sen mitä teen työssä tai vapaa-ajalla, pitäisi olla myös minulle merkityksellistä.

Prosessin edetessä tunsin välillä olevani ihan pieni. Minulle annettiin lupa olla ja koin siitä suunnatonta vapautta. Sain ajatella itseäni työelämässä ja työelämää itsessäni, tarkkailla molempiin suuntiin. Tasapaino tulee siitä, että terveen itsekkäästi pistää itsensä miettimään, mikä on todellista minua ja sitten sovittaa omat tarpeensa yhteen työn kanssa ja tarvittaessa erottaa ne toisistaan. En olisi tehnyt tätä ilman Metataitoklinikkaa.

Yksi intohimoistani on kirjoittaminen. Sille ei vaan koskaan tunnu löytyvän aikaa, kun työ niin helposti täyttää myös vapaa-ajan. Tämän prosessin myötä olen järjestänyt itselleni aikaa ja tilaa kirjoittamiselle. Kotona laitan työhuoneen oveen “Ei saa häiritä” -kyltin silloin kun haluan keskeytymätöntä aikaa luovuudelle. Huoneeseeni vetäydyn nykyään työskentelyn sijaan ajattelemaan, rentoutumaan ja nauttimaan vapaa-ajasta. En olisi ehkä ilman tätä prosessia tajunnut, että voin tehdä sen.”

Miten koit valmennusprosessin ja digitaalisen alustan?

“Pidin valmennusalustassa siitä, että se tarjosi kysymyksiä, näkökulmia ja vinkkejä, joista voin valita itselleen sopivia tapoja kehittyä tai kehittää itseäni sekä yhteisöä. Jälkikäteen katsottuna koko matkan ja prosessin aikana kaikki näkökulmat ja kerrokset olivat näkyvissä alusta loppuun asti. Ei mietitty ja lokeroitu yksittäisiä teemoja, vaan yhdistettiin ja syvennettiin ajattelua. Myös ohjeissa viitattiin omiin aiempiin pohdintoihin. Koko matkan ajan mentiin eteenpäin, palattiin taaksepäin ja silti keskityttiin siihen, millainen itse eri tilanteissa on. Eihän sellaista mahdollisuutta nykyelämässä  juurikaan ole, että voisi antaa itselleen aikaa ja mahdollisuuksia.

Prosessin kautta tuli myös ymmärrys siitä, ettei kaikkea tarvitse järkeillä, sillä tunteille annettiin oma tilansa. Omissa vastauksissa uskalsi turvallisesti todeta vaikkapa inhoavansa tietyntyyppisiä ihmisiä, mitä ei ääneen tohtisi sanoa. Ei sellaista suoraan kysytty, mutta niin oli mahdollisuus vastata, mikä antoi vapautta ajattelulle. Tunteet kuuluvat elämään, ihmisenä kasvamiseen ja työpaikkojen yhteisiin asioihin. 

Poikkeuksellista tässä matkassa aiempiin vastaaviin verrattuna oli mahdollisuus joustavasti valita oman ajattelun tulokulma. Sai halutessaan pohtia asioita kokonaisvaltaisesti ja  itsen tai työyhteisön näkökulmasta. Koko ajan pystyi peilaamaan kaikkia kolme, erikseen tai rinnakkain ja sai miettiä, mikä tässä elämän vaiheessa, näillä voimilla, tässä työyhteisössä vie minua ja meitä eteenpäin.

Koska harjoitukset oli huolellisesti laadittu, tein ne ajatuksella. Tutustuessani oman mindsettini taitokortteihin huomasin, että niistä suurin osa ajatus- ja toimintamalleista osui kohdalleen, mutta osasta olin jo kasvanut pois. Katsomalla edellisiä ja seuraavia löysin ominaisuuksia, joihin olin siirtynyt tai palannut. Tutustuin näiden mindsettien mahdollisuuksiin ja poimin itselleni tähän työuran vaiheeseen sopivia kehittämiskohteita.

Prosessin joustavuus oli minulle se tärkeää. Kertaakaan ei tuntunut siltä, että pitäisi tehdä jotain. Koin saavani ajatella vertikaalista kasvua itseni kannalta eri suunnilta. En ollut tyypilliseen tapaani suorittamassa, vaan sain jotain itselleni. Sain katsella asioita uusista näkökulmista ja kiteyttää omaa ajatteluani. Työskentelytapa sopi minulle hyvin, koska pidän pohdiskelusta ja kirjoittamisesta. Jollekin checklistoista pitävälle kokemus saattaa olla toisenlainen, mutta silti kokemisen arvoinen.

Havainnollistavat videot olivat hyviä. Katsoin osan jopa kahteen kertaan. Videoissa esiintyvän näyttelijän tapa puhua oli rauhallinen ja juurruttava, jolloin sisältöä oli helppo kuunnella. Anssin videoissa puolestaan hänen veikeä, ymmärtäväinen ja hyväntuulinen suhtautumisensa viestitti, ettei prosessin tarvitse olla vakava, vaan se kulkee juuri sillä intensiteetillä kuin mihin itse juuri nyt kykenee. Tämä oli minulle tärkeä viesti, ettei minulta vaadita mitään ylimääräistä. Teen sen, minkä haluan, ehdin ja jaksan.

Prosessin aikana valmentajan lähettämät videotervehdykset olivat myös ihan mahtavia. Sellaisia pitäisi olla koulumaailmassakin enemmän, livevideoita kasvottomien sähköpostien sijaan. Pidin Anssin tavasta sanoa asiat suoraan ja täsmällisesti, mutta kuitenkin niin lempeästi ja lämmöllä, että sitä ei voi olla ottamatta vastaan. Sillä on iso merkitys.

En keksi prosessista mitään, mikä voisi olla paremmin. Kaikin puolin matka oli hyvä, sekä sisällöllisesti että teknisesti. Kiitän mahdollisuudesta osallistua Vertikaalisen kasvun koulutukseen. Tämä oli kokemuksena erinomainen ja pitkästä aikaa sellainen, jonka vaikutuksiin todella uskon. Näen tässä hirvittävän paljon mahdollisuuksia, sekä ihmisille että yhteisöille.”

Prosessilla vaikuttaa olleen suuri merkitys nimenomaan hyvinvointisi kannalta. Kertoisitko siitä lisää?

“Olen kokenut vakavia työuupumuksia, joista osa pitkittyessään muuttui masennuksiksi. Töitä on aina ollut paljon ja joskus työyhteisöt ovat olleet toimimattomia. Kumpikin kuormittaa, mutta uupumukseni johtui enemmänkin liian intensiivisestä tavasta tehdä töitä täydellä sydämellä, suurella innolla ja usein ilman minkäänlaista palautumista. Väsymystiloista palauduttuani osasin toistaa saman kierteen uudestaan. Riittävän monta kertaa uuvuttuani ja siitä palattuani ymmärsin vihdoin ajattelussani ja asennoitumisessani olevan jotain viika, jonka vuoksi hakeuduin  kognitiivis-analyyttiseen psykoterapiaan. Ratkaisukeskeisyyteen taipuvana en oikein vieläkään osaa sanoa, oliko analysoinnista minulle hyötyä. Olin jo nuorena aikuisena kohdannut sokeat pisteeni ja työstänyt solmukohtani sekä menneisyydestäni että elämästäni. Kaksivuotinen terapia vei aikaa ja rahaa, mutta antoi toki mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi ja etääntyä arjesta. Sen jälkeen kamppailin kuitenkin yhä sisäisten ristiriitojeni ja liiallisen työnteon kanssa, joten mikään ei todellisuudessa muuttunut. Nyt ajattelen, että jos minulla olisi silloin ollut käytössä Metataitoklinikan tyyppinen työkalu, tuskin olisin toistanut samaa toimintatapaa. Minulla olisi ollut check point: Tämä on elämää; Tämä on Pia sinua. 

Nyt, kun prosessista on kulunut muutama kuukausi, huomaan konkreettisia muutoksia sekä ajattelussani että toiminnassani. Pystyn rajaamaan työtehtäviä, hillitsemään omaa innostuneisuuden aiheuttamaa eustressiä, annan aikaa levon ja palautumisen lisäksi itselleni mieleiselle tekemiselle ja aloitan uuden ammatin opiskelun. 

Minusta Metataitoklinikka soveltuu todella hyvin työhyvinvoinnin kehittämiseen.  Matkan aikana mietin oman prosessini lisäksi työyhteisössäni tapahtuvaa valtaisaa muutosta, jota osa ihmisistä stressaa etukäteen. Itse näen muutoksessa hyviä mahdollisuuksia, joten mietin valmennusprosessimme aikana sitä, miten voisin hyödyntää prosessin aikana oppimaani ja auttaa heitä suhtautumaan muutoksiin kullekin sopivin mindsetein. Ymmärsin prosessin myötä myös sen, että tämä ei ole minun tehtäväni.”

Miten koit ryhmävalmennussession?

“Ryhmävalmennuksen alussa tehty parityöskentely oli järisyttävä kokemus. Meidät oli kehitysvaiheidemme ja haasteidemme osalta matchattu osuvasti, jolloin pääsimme heti suoraan asiaan. Muutaman vaihdetun sanan jälkeen tuntui kuin olisimme ruutunäkymän sijaan olleet samassa tilassa. Olimme läsnä toisillemme jat tiesimme, mistä toinen puhuu. Parini oli jälkeenpäin hyvin liikuttunut ja kertoi ryhmälle tulleensa todella nähdyksi.

Pidän siitä, että on erilaiset näkemykset tulevat ryhmätilanteissa kuulluksi. Anssi johdatteli meidät yhteiseen tilaan sallivin saatesanoin, jolloin jokainen vuorollaan sai kuunnella ja tulla kuulluksi. Dialogien väliin mahdutettiin myös riittävästi hiljaisia hetkiä. Syviä asioita pohdittaessa on tärkeää saada välillä pysähtyä ajatelemaan ja kokemaan kuulemaansa.

Tässä Metataitoklinikan prosessissa on niin paljon enemmän herkkyyttä, että se ansaitsee ja vaatii turvallisen ilmapiirin. Tässäkin onnistuttiin yli odotusten. Metataitoklinikka saa minulta varauksettoman suosituksen, olipa osallistujan lähtötilanne työn tai elämän suhteen mikä tahansa.