Kauppalehden uutisblogin kirjoituksessa ”Voiko pomoksi oppia?” kyseenalaistetaan esimiesvalmennusten tuloksellisuutta. Viime vuosina on mielestäni alettu ymmärtää, että johtamistaitoja ei voida kouluttaa. Seminaari-innostuksen puoliintumisaika ei ole kovin pitkä.
- ”Firman järjestämä johtamiskoulutus ei muuttanut mitään”
- ”Johtajamme ovat käyneet kaikkea mahdollista johtamiskoulutusta, mutta ihmisten kohtaaminen takkuaa”.
Perinteisesti on ajateltu, että jos johtajaksi ei voi oppia, sen on oltava synnynnäinen ominaisuus. Olen blogikirjoituksissani ehdottanut kolmatta vaihtoehtoa: Johtajana kehittyminen ei ole oppimista vaan ihmisenä kehittymistä. Nykypäivän johtajilta toivottavat ominaisuudet eivät ole kontekstisidonnaisia taitoja, vaan viittaavat syvempään ajattelun ja persoonan kehitykseen: viisaus, inhimillisyys, empatia, joustavuus, päätöksentekokyky. Kuinka monta kehityksellisesti kypsää ihmistä tunnet, joka olisi huono johtaja?
Muuttuminen on ihmisille vaikeaa. Esimieheksi kehittyminen on paitsi uusien käsitysten oppimista, myös poisoppimista vanhoista mekanistisista johtamiskäsityksistä ja menetelmistä. Vanhojen käsitysten auki purkaminen edellyttää avointa keskustelua ja heittäytymistä ei-tietämisen tilaan. Koulutukset, jotka antavat varman mallin tai prosessin hyvästä johtamisesta, fasilitoivat vain harvoin ihmisten kehitystä.
Kehityksessä on kyse muutoksista rakenteen tasolla, ja sisältö on toissijaista. Kun uusi tieto pelkästään sopeutetaan vanhoihin ajattelurakenteisiinsa, mitään tuskin muuttuu käytännön johtamisen tasolla. Ihmiset eivät kehity juurikaan kursseilla, vaan kohdatessaan työnsä haasteet tietoisesti, yhdessä muiden kanssa keskustelemalla. Tämän hetkinen trendi organisaatioissa on lisätä henkilökohtaisen coachingin osuutta johtajuuden kehittämisessä. Valmentaja voi olla kumppani tässä, mutta valitettavan moni valmentaja on kiinnostuneempi ratkaisuiden saavuttamisesta kuin asiakkaidensa kehityksestä.
