Persoonallisuuspiirteet eivät ohjaa ihmisten uravalintoja” -artikkelissani viittaama tutkimustulos oli minulle hyvä muistutus siitä, että mielemme voi olla niin haltioissaan psykologisista teorioista ja malleista, ettemme edes halua ottaa vastaan ristiriitaista tietoa. Kietoutuneisuus omiin teoreettisiin preferensseihimme voi johtaa siihen, että alamme kritisoida pinnallisesti näkemyksiä, jotka poikkeavat omastamme: ”En pidä tuosta; asia ei mene noin”. Jos olisimme enemmän kiinnostuneita siitä, mitä kokemuksellista pohjaa tai taustalla olevia olettamia vasten omat ja muiden käsitykset ovat rakentuneet, mielipiteemme eivät välttämättä olisikaan niin erilaisia ja toisensa pois sulkevia.
Oma teoreettinen ”lempilapseni” on viime vuosina ollut ajattelun ja identiteetin kehitys aikuisuudessa. Minua haastateltiin taannoin FAKTA-lehdessä (5/2010) ilmestyneeseen artikkeliin, jossa kerron Mielen toimintalogiikat-profiilista. Mitä syvemmin menin varsinaiseen tutkimusdataan kyseistä mittaria koskien (kahlasin läpi yli 70 journalartikkelia, ja 50 väitöskirjaa, joissa sitä oli käytetty), sitä vähemmän selkeältä ja vedenpitävältä ulkomaisten konsulttien tarinat vaikuttivat (kts. Harvard Business Review -artikkeli). Tällainen yhteen teemaan, sen taustoihin ja yhteyksiin muihin asioihin perinpohjainen syventyminen on tehnyt ajattelustani joustavampaa, koska olen oppinut suhtautumaan sen myötä teorioihin ylipäätänsäkin vähemmän vakavasti ja keskittymään konkretiaan, jota teoria pyrkii approksimoimaan. Valitettavan usein leadership-mallit ohjautuvat teoriasta käsin ymmärtämättä konkreettisemmin empiriaa teorian taustalla.
Ajattelun kehittymisen myötä suhtautumisemme teorioihin ja malleihin todellisuudesta kehittyy. Moniulotteisesti reflektoivat ihmiset eivät usko ”näin menestyt” -resepteihin, joita johtamis- ja itsensä kehittämisgurut meille kiteyttävät ja myyvät. Jos esimerkiksi luet FAKTA-lehdestä artikkelin, jonka otsikko on, ”Näin etenet mielen portailla”, et osta tuota näkemystä sellaisenaan. Toimittajan otsikkovalinta edellisen artikkeliini kertoo itseasiassa hyvin paljon mielen toimintalogiikoista. Emme voi välttää sitä, että kaikki mitä ihmisille sanomme, suodattuu heidän maailmankuvansa tai mielen toimintalogiikkansa läpi. Meidät ”väärinymmärretään”, halusimmepa sitä tai emme. Mielen kompleksisuus vaikuttaa siihen, minkälaisia tulkintoja asioista ja tapahtumista teemme. Olet saattanut ehkä joskus kokea olleesi tilanteessa, jossa ihmiset ovat puhuneet pinnallisen sisällön tasolla ikään kuin samasta asiasta, mutta oikeasti he ovat olleet aivan eri ”aallon pituudella” keskenään.
Johtopäätös on paikka, jonka saavutat, kun väsyt ajattelemaan.
– Peter Rollins
Lopullisen johtopäätöksen avoimeksi jättävä lähestymistapa ei tarkoita sitä, että hylkäisimme evidenssin. Päin vastoin, annamme evidenssin ohjata mielemme teorian rakentamisprosessia. Hyvässä kriittisessä keskustelussa asetetaan se, mitä ihmiset väittävät (tekevänsä), sitä vasten mitä he oikeasti tekevät ja mitä todellisuudessa tapahtuu. Vaikka jokaisessa ajattelutavassa on oma totuutensa, se ei ole keskeistä – pointti on siinä, kuinka kokonaisvaltainen esitetty ”totuus” on, ja kestääkö se dialektista tutkiskelua/kritiikkiä.
Palatakseni mielen toimintalogiikat -malliin, se on vieläkin paras tuntemani quick-and-dirty menetelmä ihmisessä piilevän johtajuuspotentiaalin tunnistamiseen. Se ei silti oikeuta lokeroimaan tai määrittämään ihmisiä. Kehitykselliset tasot, joihin blogissani olen usein viitannut eivät pyri kuvaamaan ihmistä samassa merkityksessä kuin esimerkiksi persoonallisuuspsykologiset teoriat tai kyvykkyystestit, vaan ne kertovat tulkinnalle ja interventioille avoimella tavalla vapausasteen ja potentiaalin, joka ihmisellä on ajattelunsa ja käyttäytymisensä muuttamiseen. Menetelmien antamat tulokset ovat aina vain hypoteeseja, jotka on syytä pyrkiä kaatamaan ja tarkentamaan vastahypoteeseilla ihmisen kanssa keskustellessa.
