Läsnäolokeskeinen valmennusote

Läsnäolokeskeinen valmennusote - menneisyys, nykyisyys tulevaisuus

Ihmisinä meidän haasteemme on 1) parantaa menneisyys, 2) luoda tulevaisuus ja 3) elää nykyhetkessä.

Eri valmennussuuntaukset painottavat näitä kolmea eri tavalla. Joidenkin mukaan, jos vain ymmärrämme menneisyyttä tarpeeksi hyvin, niin nykyhetki ja tulevaisuus hoitavat itsensä. Toiset taas suuntaavat huomion haluttuun tulevaisuuteen, ja sivuuttavat menneisyyden käsittelyn (”Me emme tee terapiaa”).

Viime vuosina on noussut esiin enenevässä määrin lähestymistapoja, jotka asettuvat näiden kahden väliin suuntaamalla huomion nykyhetkeen. Tällaisten tietoisuustaitoja soveltavien lähestymistapojen suosio vaikuttaa olevan kasvussa ja tutkimukset osoittavat niiden olevan myös tuloksellisia.

Monet valmentajat ovat kuitenkin epävarmoja siitä, miten he voisivat hyödyntää sitä työssään käytännössä. Kerron seuraavassa hieman omasta matkastani tähän maailmaan.

Oma harjoitukseni

Jos rehellisesti sanotaan, olen aika huono harjoittamaan tietoisuustaitoja. Kävin joskus 18-vuotiaana transendentisen meditaation kurssin ja harjoitin kyseistä menetelmää useamman kuukauden. Mutta se jäi siihen. Opiskeluaikoinani osallistuin pitkään meditaatioretriittiin ja moniin kursseihin, jotka sivusivat teemaa. Mutta en juurikaan harjoitellut kotona. Se tuntui kai tylsältä ja ajanhukalta.

Kunnes…

Tajusin, että tietoisuustaidoista on olemassa myös moninpeliversio. Sitä kutsutaan Circlingiksi.

Circling on eräänlaista vuorovaikutuksessa tapahtuvaa meditaatiota. Eli olemme silmät auki joko yhden ihmisen kanssa tai ryhmässä ja pidämme huomion siinä, mitä tapahtuu tässä hetkessä juuri nyt. Tutkimme vuorovaikutusta subjektiivisesti nykyhetkessä kehkeytyvänä mysteerisenä prosessina. Lähtökohtana on uteliaisuus siitä, mitä omassa ja toisten kokemuksessa, ilman pyrkimystä muuttaa tai korjata sitä suuntaan tai toiseen.

Olen tätä kirjoittaessani osallistunut verkon yli tapahtuviin Circling sessioihin 2-3krt viikossa noin vuoden ajan. Ajatukseni oli, että tällainen läsnäolokeskeinen vuorovaikuttaminen olisi taito, jota voisin ja minun kannattaisi kehittää säännöllisellä harjoituksella.

Läsnäolokeskeinen valmennus

Koen, että circling-harjoitteluni on vahvistanut minussa jotain taitoa ja antanut itseluottamusta levätä epävarmuudessa myös tehdessäni valmennusta. Sen soveltaminen valmennukseen on tuntunut itseasiassa hyvin luonnolliselta varsinkin verrattuna hengitysharjoitusten ja vastaavien ohjaamiseen. Circling on luonteeltaan orgaaninen ja arvaamaton – siinä seurataan vain ”elämän virtaa” sinne minne se hetkessä vuorovaikutuksessa meitä ohjaa. Se on kutsua autenttisuuteen. Ohjatut tietoisuustaitoharjoitukset tuntuvat siihen verrattuna määrämuotoisilta ja jäykiltä, joissa pyritään tekemään ohjeistettuja asioita oikealla tavalla. Näin ollen niistä tulee helposti irrallinen osa valmennuksesta, työstä ja elämästä. Niistä tulee yksi asia lisää, joita ihmisten pitäisi tehdä, mutta jättävät tekemättä. Kuten minä jätin tekemättä. ”Kalliin työnohjausajan hukkaamista”, kuten kuulin erään työnohjaukseen osallistuneen henkilön kommentoineen.

Koen, että antamani valmennuksen laatu on kehittynyt merkittävästi tuotuani siihen elementtejä tällaisesta moninpelimeditaatiosta. Läsnäolokeskeisen otteen soveltaminen valmennukseen on moniulotteinen teema, jonka pintaa voin vain raapaista tässä. Siinä on keskeisintä se, että emme pyri muuttamaan tai kehittämään toista, emmekä myöskään ruotimaan hänen tarinoitaan menneisyydestä. Kohtaamisen fokus on vähemmän tekemisissä ja enemmän siinä, miten kumpainenkin ottaa tolkkua ja kokee sen, mitä nyt tapahtuu. Siis nyt meidän kahden välillä.

Vähän niin kuin viininmaistaja voi oppia erottamaan vivahteita erilaisissa viineissä, me voimme ihmetellessämme nykyhetkessä toisiamme oppia tunnistamaan ja artikuloimaan pieniä, mutta merkityksellisiä nyansseja, jotka tavallisesti sivuutamme.

Uskon, että se mikä on ihmisen kehityksen kannalta relevanttia, on läsnä nykyhetkessä, eikä sitä tarvitse ruveta kaivamaan erikseen menneisyydestä tai kuvitellusta tulevaisuudesta. Sen sijaan, että käytämme erilaisia psykologisia työkaluja ja malleja diagnosoidaksemme sen mikä voisi olla relevanttia, meidän tulisi oppia kuuntelemaan ja luottamaan viesteihin, joita tunteemme ja kehomme meille antavat ja seurata niitä. Ne tarjoavat otollisen lähtöpisteen tutkimusmatkalle.

Kokemukseni mukaan johtamisella, palautteella ja valmentamisella on parempi tartuntapinta asiakkaaseen ja suurempi vaikuttavuus, kun se linkittyy siihen, mitä tapahtuu nykyhetkessä. Yllättävätkin asiat saattavat tarttua ja laittaa liikkeelle merkitykselliseksi koettuja prosesseja.

Vuorovaikutuksellinen selkeys

Mitä merkitystä tällä on johtamisen kannalta?

Yksi johtajuuskirjallisuuden lempiteoksiani, johon olen vuosien saatossa palannut uudelleen ja uudelleen on Gervase Bushen: Clear leardership. Hänen mukaansa organisaatioiden ongelmien juurisyy on usein se, ettei ihmisten kokemus ja tapa ottaa tolkkua asioista ole keskenään samalla aallonpituudella: “We have interpersonal mush instead of interpersonal clarity.”

Bushen mukaan johtajan keskeinen tehtävä on synnyttää organisaatiossa vuorovaikutuksellista selkeyttä. Sitä edesauttaa seuraavat neljä taitoa tai roolia.

  • Tietoinen minä. Ole tietoinen tässä hetkessä tapahtuvasta kokemuksestasi.
  • Kuvaileva minä. Kuvaile kokemusmaailmaasi tavalla, jonka toiset voivat kuulla.
  • Utelias minä. Ole utelias ja kiinnostunut toisen tavasta nähdä ja kokea asiat.
  • Arvostava minä. Hyväksy toisen kokemukset ilman tarvetta fiksata tai “auttaa” häntä pääsemään siitä pois

Näitä asioita me circlingissä pääpiirteissään teemme. Kun mietin asiaa, nämä muodostavat perustan niin hyvälle johtamiselle kuin valmentamisellekin ja joita mitkään työkalut tai osaaminen eivät voi korvata

Mieleeni tulee toki muitakin relevantteja malleja. Käytännössä läsnäolokeskeistä valmentamista tai johtamista ei voi oppia kirjoista lukemalla sen enempää kuin tietoisuustaitojakaan.

Sitä pitää ensin maistaa. Sitä pitää sitten harjoitella. Ja vasta sitten jäsentää ja ottaa tolkkua siitä, mitä tuli tehtyä ja koettua.

Elämme elämää kokemus edellä. Ymmärrys ja tulkinnat koittavat roikkua sen perässä.

Työelämän valmennukset tarjoavat liian harvoin ihmisille mahdollisuuksia kehittyä läsnäolo tai kokemus edellä. Oikeastaan kaikki ympäristöt, yhteisöt ja valmennukset, jotka ovat todella vahvistaneet näitä taitoja minussa, ovat tulleet työelämän ulkopuolelta.

Yllättävä kysymys

Kun asuin opiskeluaikoinani Thaimaassa, minua hämmensi kämppäkaverini tapa kysyä tavatessamme ”Where are you going?”. Minä sitten häkeltyneenä koitin kertoa siihen jotain määränpäästäni.

Ymmärsin myöhemmin, että hän ei tainnut odottaa minulta vastausta, sillä Thai-kielellä ihmiset tervehtivät toisiaan sanoilla Pai nai, joka tarkoittaa: ”minne olet menossa”?

Jos ”Pai nai” vie huomion tulevaisuuteen, niin millainen olisi tervehdys, joka veisi huomiomme nykyhetkeen? Sellaiselle voisi olla käyttöä esimerkiksi valmennuksessa.

Mieleeni tulee eräs entuudestaan tuntemattoman ihmisen kanssa tekemäni circling-session, joka alkoi spontaanisti suustani ulos tulleilla sanoilla:

”Kuinka hengität?”

Mitä sinä nyt vastaisit tähän kysymykseen?

Haluatko pysyä ajantasalla tekemisistämme?

Jos tykkäsit tästä tekstistä, kannattaa tilata uutiskirjeemme. Saat tietoa uusista näkökulmista ja tapahtumista. 

Jätä kommentti

Blogi

Ajatuksia metataidoista ja aikuisiän kehityspsykologian soveltamisesta työelämään.

Arkistot
Blogin kategoriat

Tilaa uutiskirje

Ja olet perillä uusista tapahtumista, sisällöistä ja palveluista.