Viittaan otsikolla tutkimukseen, jossa havaittiin, että persoonallisuuspiirteet eivät ole yhteydessä nuorten urakiinnostuksiin tai -valintoihin. Tutkijoiden johtopäätös oli, että ”persoonallisuuskyselyiden käyttämistä uravalintaprosessien tukena täytyy harkita”. Edellinen tietysti laittaa miettimään, missä määrin persoonallisuuspiirteillä voidaan ennustaa ihmisten soveltuvuutta työtehtäviin ylipäätään, mitä käsittelin edellisessä kirjoituksessani.
Mistä sitten urakehitystutkimuksessa nykyisin ollaan kiinnostuneita, jos ei ihmisten persoonallisuuspiirteistä? Artikkelissa sanotaan:
”Professional career development theories are being revised and are grouped under the concepts of ’professional maturity’ (the capacity for making decisions on life in general and in particular on careers) and ’relevance’ (the value that individuals attribute to each of the roles they play in their lives).”
Kyse on henkilön ammatillisesta kypsyydestä ja määrätyn uravaihtoehdon relevanttiudesta oman elämän roolien kannalta. Artikkelissa sanotaan, että kahdella kolmasosalla nuorista ei harmainta aavistustakaan siitä, mitä he lähtisivät opiskelemaan. Sen sijaan, että nuoret tuossa iässä kykenisivät tekemään valintansa itseohjautuvasti omasta arvomaailmastaan käsin, heidän valintaansa ohjaa kavereiden tai vanhempien odotukset ja mielipiteet. Järjestelmämme vaatii nuoria tekemään valinnan, jota he eivät ole vielä kypsiä tekemään. Tästä näkökulmasta opetusministeriön suomalaisiin hakukäytäntöihin parhaillaan kaavailemat muutokset ovat oikean suuntaisia: Haetaan vain tiettyyn tiedekuntaan, ei suoraan määrättyyn oppiaineeseen.
Mitä relevanttiuteen tulee, uraohjauksen pääpaino tulisi olla keskustelussa nuoren elämästä, ja siitä mikä heitä innostaa. Aivan liian usein uracoaching-interaktio rakentuu testaamisen ja piirteiden ympärille. Kun itse lukion päättöluokalla kävin urapsykologin puheilla, tein kaksi tuntia testejä, joiden tulos oli että olen hyvä vähän kaikessa. Sitten loppuaika meni siinä, että arvoimme kirjasta testitulosten kanssa yhteensopivia ammatteja: olisiko tämä sopiva ammatti persoonallesi, entäs tämä? Kun nyt jälkeenpäin ajattelen ammatinvalintaani, muovautui päätös tuolloin enemmän minulle tärkeiden ihmisten näkemysten kuin omien piirteideni ohjaamana (seurasin erästä kaveriani parin vuoden viiveellä samaan lukioon, inttiin ja yliopistoon).
Edelliseen on lisättävä, että tutustuin niihin opiskelujeni ollessa loppusuoralla MBTI-menetelmään perustuviin uravalintaoppaisiin ja koin ne kiinnostaviksi. Nyt tässä elämäni ja kehitykseni vaiheessa, niiden tarjoama näkökulma ei tunnu enää yhtä relevantilta.
Ammatilliset stereotypiat ovat todellisia
Mielestäni stereotyyppiset käsitykset ammattialojen edustajille tyypillisistä persoonallisuuspiirteistä voivat pitää aivan hyvin paikkansa. Lääkärit suhtautuvat ihmisiin ja työhönsä eri tavalla kuin esimerkiksi insinöörit. Nämä aloille tyypilliset käyttäytymismallit ovat seurausta siitä, että työ- ja opiskeluympäristö muokkaavat ihmisten suhtautumista maailmaan. Persoonallisuus ei ole staattinen vaan se muuttuu – varsinkin nuorella iällä.
Voimme varmasti saada paljon evidenssiä ammatin ja persoonan välisestä yhteydestä, mutta kyse on usein jälkikäteen saadusta tiedosta. Aiemmin mainitsemani tutkimus tutki tätä yhteyttä ennen nuoriin yliopistossa kohdistuvaa sosiaalistamisprosessia. Myös uraohjauksessa on kyse siitä, mitä tapahtuu ennen kouluttautumista – ammattivalintaa ei ole vielä tehty. Meidän tulee kiinnittää huomiota siihen, missä kontekstissa teemme väitteitä ammatin ja persoonallisuuspiirteiden välisestä yhteydestä. Vahvistamamme stereotypiat voivat kehkeytyä itseään toteuttaviksi profetioiksi. Haluammeko ohjata nuoret helpoimmalle polulle, jossa he eivät joudu kohtaamaan erilaisuutta tai muita kehityksellisiä haasteita?
Mitä mieltä sinä olet? Koetko piirreteoreettisen tarkastelun mielekkääksi tavaksi jäsentää omaa identiteettiäsi?