Käsittelin taannnoisessa Mythbusting Personality -työpajasarjassa kriittisesti persoonallisuuspsykologian tuotelupauksia. Tasapuolisuuden nimissä nyt on kehityspsykologian tuotelupausten vuoro.
Yleisin kulma, jolla kehityspsykologiaa myydään maailmalla, on jaottelu horisontaalisen ja vertikaalisen kehityksen välillä.
- Horisontaalinen kehitys keskittyy lisäämään kokemusta, tietoa, taitoja tai määrättyjä piirteitä, joiden ajatellaan olevan tärkeitä johtamisessa. Siinä on kyse siitä, mitä johtajat tai työntekijät omaavat.
- Vertikaalinen kehitys viittaa muutoksiin tavassa, jolla ihminen ottaa tolkkua itsestään ja kohtaamistaan tilanteista. Sen myötä hän tekee tulkintoja moniulotteisemmin useammasta näkökulmasta.
Jos haluat tutustua tarkemmin tähän jaotteluun, kannattaa lukea tämä Nick Pertien artikkeli.
Vertikaalinen kehitys auttaa meitä ymmärtämään, miksi jotkut ihmiset kukoistavat nykypäivän kompleksisessa ja muuttuvassa maailmassa ja toiset eivät. Tutkimusten mukaan noin puolet johtajista ottaa tolkkua itsestään, toisista ja maailmasta tavalla, jonka kompleksisuus ja joustavuus eivät ole linjassa heidän roolinsa vaatimusten kanssa. Se on iso ongelma, jonka vaikutukset ovat laajat. Vertikaalinen kehitys tarjoaa puuttuvan ja täydentävän näkökulman johtajuuden ja henkilöstön kehittämisen maailmaan, jossa ollaan jumiuduttu tarkastelemaan ihmisten kyvykkyyttä heidän kompetenssiensa ja piirteidensä valossa.
Erot ihmisten vertikaalisessa kehityksessä ovat todellisia ja mitattavia. Myös näyttö vertikaalisen kehityksen merkityksestä johtajien kyvykkyydessä on varsin vahvaa. Sitä vastoin meillä on vähemmän varmuutta siitä, että miten tätä vertikaalista kehitystä saadaan aikaan.
Monet aikuisiän kehityspsykologiaa soveltavat konsultit lupaavat joko suoraan tai implisiittisesti asiakkailleen vertikaalista kehitystä. Itse pyrin välttämään tätä seuraavista viidestä syystä.
1. Yleistä kehitystasoa ei ole mahdollista mitata
Vertikaalisen kehityksen arviointi ei ole mahdotonta, mutta se on vaikeaa. Helpot ja nopeat monivalintakyselyt eivät kykene siihen. Useimmat kehityspsykologiset menetelmät ovat aikaa vieviä ja kalliita haastatteluita. Niistä poikkeuksen muodostavan suositun virkkeentäydennysmenetelmän ongelma on sen epätarkkuus mittarina. Ainoa tietämäni tarkka ja nopea menetelmä (Lectica, johon minulla myös on sertifikaatti) ei väitä mittaavansa henkilön kehitystasoa vaan hänen suoriutumisestaan tietyssä tehtävässä tietyllä kehityksen osa-alueella. Eri ajankohtana, erilaisessa kontekstissa ihminen saattaisi suoriutua toisin. Ihmisen kyvykkyyttä ei ole mahdollista redusoida vain yhteen numeroon.
2. Kehitys ei ole tulos, jonka voi luvata
Valmennusten vaikutuksesta ihmisen vertikaaliseen kehitykseen on julkaistu joitakin tutkimuksia. Yleisenä johtopäätöksenä näistä sanoisin, että lyhyillä muutaman viikon valmennuksilla ei ole juurikaan vaikutusta kehitykseen, mutta pidemmillä yli puolen vuoden valmennusohjelmilla kehitystä saattaa tapahtua. Eli tarkasteltava aikayksikkö on kuukaudet tai vuodet.
Vakuuttavimman evidenssin valmennusten kyvystä tukea vertikaalisen kehitystä on tarjonnut Lectica, jonka datan mukaan heidän kehityksellisten arviointiensa hyödyntäminen osana valmennusohjelmia yli tuplaa mitatun kehitysvauhdin verrattuna valmennusohjelmiin, joihin kyseisiä arviointeja ei oltu sisällytetty. Tässäkään ei ole kyse ole jättiharppauksista vaan keskimäärin puolen kehitystason muutoksesta.
Vertikaalinen kehitys tapahtuu vähitellen, kuten vaikkapa taito soittaa musikaalista instrumenttia tai lihasmassan kasvattaminen kuntosalilla. Eihän kukaan voi tulla huippu-urheilijaksi tai -muusikoksi ainoastaan muuttamalla asennettaan tai osallistumalla intensiiviviikonloppuun? Ihmisen vertikaalinen kehitystaso on kumulatiivista tulosta pitkään jatkuneesta harjoittelusta – tai sen puutteesta. Kyse on enemmän maratonista kuin sprintistä.
Kiinnitämme johtajuuden kehittämisessä liian paljon huomiota haluttuun lopputulokseen ymmärtämättä sitä, millaisen prosessin kautta kyseinen taitotaso kehittynyt ihailemissamme ihmisissä. Tähänkin pätee periaate: No pain – No gain. Tai oikeastaan kipukaan eri riitä vaan yhtälö on: pain + reflection = vertical development. Ihmisen tarvitsee saada hyvin vahva yhteys sisäiseen motivaatioonsa tehdäkseen sen, mitä tulokset vertikaalisessa kehityksessä vaativat.
3. Voimme kasvaa moneen suuntaan
Kehitys ei ole vain vertikaalista tai horisontaalista. Meidän tulisi oppia näkemään se enemmän kolmiulotteisesti. Tässä voivat auttaa erilaiset mallit, jotka kuvaavat pienempiä osa-alueita, joissa vertikaalista kehitystä voi tapahtua. Kutsun itse kehittämässäni mallissa näitä metataidoiksi. Metataitojen avulla meidän on mahdollista keskustella spesifimmin siitä, mihin vertikaalisen kehityksen eri puolista tai todellisuuden nurkkauksista valmennettavan tulisi kiinnittää enemmän huomiota sen sijaan, että auttaisimme häntä kehittymään yleisesti yhdeltä kehitystasolta toiselle. Havaintojeni mukaan useimpien ihmisten metataidot ovat kehittyneet epätasaisesti. Mitä pidemmällä ihminen on kehityksessään, sitä tärkeämmäksi ja ajankohtaisemmaksi metataitorepertuaarin laajentamisesta ja tasapainottamisesta hänelle yleensä tulee.
4. Kehitys synnyttää disintegraatiota ja varjoja
Vertikaalinen kehitys kohti suurempaa kompleksisuutta synnyttää luonnostaan myös varjoja. Kun alamme ajattelemaan kompleksisemmin, kadotamme usein yhteyden joihinkin ihmisiin ja puoliin itsessämme. Jätämme taakse asioita sen sijaan, että integroimme ne seuraavaan versioon itsestämme. Siirrymme eteenpäin, vaikka edellisen kehitysvaiheen versio itsestämme kaipaisi edelleen nähdyksi ja hyväksytyksi tulemista.
Mitä myöhemmällä kehitystasolla ihmiset ovat, sitä enemmän heidän kehityksellinen huomionsa suuntautuu itseasiassa alaspäin kuin ylöspäin. Palaamalla uuden tietoisuuden kera oman kehitysmatkan aikaisempiin vaiheisiin ja tekemällä siellä varjotyöskentelyä voimme saavuttaa uudenlaisia oivalluksia tai henkistä selkeyttä. Se tasapainottaa ja luo pohjaa kehitykselle ylöspäin.
Disintegraation yksi yleisimmistä muodoista on ns. kompleksisuusähky. Viittaan tällä ihmisiin, jotka ovat lukeneet paljon kirjallisuutta jostain teemasta kuten hyvä johtaminen, systeemiajattelu, itseohjautuvuus, yms. He osaavat käyttää hienosti abstrakteja käsitteitä, mutta heidän ajattelunsa ei ole ankkuroitunut käytäntöön tai integroitunut solutasolle. Johtajana toimiessaan tällainen ”kehittynyt ihminen” luo enemmän kaaosta kuin tasapainoa.
5. Vertikaalinen kehitys ei ole aina hyvä asia
Mielestäni kehityspsykologian pointti ei ole kehitys vaan enemmänkin tasapaino. Kysymys on siitä, miten voimme olla enemmän tasapainossa ja linjassa itsemme ja ympäristömme kanssa. Tasapaino on parempi kuin epätasapaino, koska epätasapainon ylläpitäminen on työlästä ja energiaa kuluttavaa.
Vertikaalinen kehitys ei ole kaikissa tilanteissa tarpeellista tai hyödyllistä. Mieleeni tulee eräs johtaja, joka kukoisti nykyisessä kontekstissaan. Sanoin hänelle suoraan, ettei kehittyminen seuraavalle tasolle ole välttämättä hyvä idea. Kehitys todennäköisesti vain rikkoisi nykyisen tasapainon hänen elämässään. Saavuttaakseen uuden tasapainon hänen tulisi käydä läpi kaikki elämän osa-alueet käsittävä kaaosvaihe, ennen kuin nämä asettuvat uuteen asentoon. Haluaako hän todella sitä? Testitulos eikä mikään asia keskustelussa viitannut siihen, että hän olisi lähtenyt raottamaan kyseistä ovea. Kyllä elämä, tylsistyminen tai kipu kertovat, koska meidän on aika muuttua ja siirtyä eteenpäin.
Kehityspsykologian tuotelupaukseni
Miksikö hyödynnän kehityspsykologiaa? Uskon, että voin sen valossa auttaa ihmisiä ymmärtämään ja ottamaan vastuun siitä, mikä jäsentää heidän ajatteluaan ja käyttäytymistään. Meissä on läsnä useita eri kehitystasoja ja puolia, joiden välisen dynamiikan ja taustojen yhdessä tutkiskeluun kehityspsykologia tarjoaa erinomaisen kartan.
Kehityspsykologisten arviointien tarkoitus ei ole lokeroida ketään tietylle tasolle tai määrittää hänen potentiaaliaan. Arviointi antaa tilannekuvan tulkintatavoista ja kehitysprosesseista, jotka olivat arviointihetkellä aktiivisena henkilön mielessä. Suhtaudun siihen diagnostisen loppupäätelmän asemesta hyvänä aloituspaikkana reflektoinnille. Minulle arviointitulos on minun ja arvioitavan omia mututuntumia täydentävä datapiste. Sen avulla meidän on helpompi tunnistaa ja hyväksyä valmennettavan kehityksellinen reuna (tai lähikehityksen vyöhyke). Se auttaa muodostamaan hypoteesin siitä, minkälaisen kehitysprosessien parissa hänen mielensä jo valmiiksi puuhastelee. Ajatuksena on tunnistaa jo valmiiksi raollaan oleva ovi, ja kulkea siitä läpi valmennuksessa. Kehityspsykologia auttaa meitä tunnistamaan ja luottamaan välähdyksiin ihmisessä nupullaan olevasta uudesta tavasta ymmärtää ja mitkä asiat ravitsevat sitä.
Loppupeleissä kehityspsykologia auttaa valmentajia olemaan kysymyksineen ja agendoineen enemmän linjassa valmennettaviensa sisäisten kehitysprosessien kanssa. Sen avulla valmennuksessa päästään nopeammin pintaa syvemmälle ydinasioiden äärelle, missä muutoksilla on suurempi vaikuttavuus, vipuvarsi ja elinkaari. Valmennus on enemmän rinnalla kulkemista ja vähemmän työntämistä.
Vertikaalinen kehityksen tavoite on tässä tavallaan sivuseikka. Se on enemmänkin mahdollinen positiivinen lopputulema, joka karkaa käsistä, jos siihen kiinnittyy väkisin liikaa.
Toisaalta ei vertikaalisen kehityksen lupaamisessa mitään vikaakaan ole. Mikä tahansa näkökulma, joka tekee ihmisille oman toimintansa ja ajattelunsa taustojen syvällisemmästä tutkiskelusta houkuttelevaa, on arvokas. Valmentajien on mahdollista tukea vain kehittymisestä motivoituneita ihmisiä. Jos tämä asia motivoi jotakuta, se on hienoa. Me kaikki tarvitsemme jonkun syyn lähteäksemme muutosmatkalle. Matkan varrella näkökulmamme näkökulmamme asioihin voi ja saa kuitenkin muuttua. Tie vertikaalinen kehitykseen on päällystetty pettymyksillä.
Tein vuosi tämän artikkelin kirjoittamisen jälkeen samaa teemaa käsittelevän videon: Kehitystasot riisuttuna hierarkiasta?